|
ARI KORHONEN HALLITUKSEN PUHEENJOHTAJAKSI Liiketoimintaprosessien nopeuttamiseen ja sähköisen liiketoiminnan tuotteisiin ja palveluihin erikoistunut ratkaisutalo, Project Business Oy Finland, on kutsunut Ari Korhosen hallituksen puheenjohtajaksi 26.4.2007 lähtien. Korhosen kokemusta hyödynnetään erityisesti liiketoimintaprosesseja nopeuttavien, useiden eri yritysten tuotteista ja palveluista koostuvien ratkaisujen paketoimisessa. Korhonen toteaa, että Project Business Oy Finlandin tapaisen innovatiivisen yrityksen osaamisen sekä IBM:n, Canonin ja WM-datan kaltaisten isojen partneriyritysten voiman yhdistäminen tuo merkittäviä kilpailuetuja. Näin asiakastarpeisiin saadaan kustannustehokkaita, laajakäyttöisiä ja laadukkaan toiminnan mahdollistavia ratkaisuja. Kansainvälisestä myynnistä ja liiketoiminnan kasvattamisesta Korhosella on kokemusta yli 20 vuoden ajalta, jolloin hän toimi Komartekin toimitusjohtajana ja hallituksen puheenjohtajana. WM-data osti Komartekin vuonna 2004, jolloin se työllisti sata henkeä neljässä eri maassa. Tämän jälkeen Korhonen on toiminut WM-datassa johtajana sekä myöhemmin useissa yrityksissä mentorina ja hallitusammattilaisena. Sähköisen liiketoiminnan osaaminen ja kasvupotentiaali saivat minut kiinnostumaan yhtiöstä, sanoo Korhonen. Project Business Oy Finland on edennyt vauhdilla. Liikevaihto ja henkilöstömäärä ovat kasvaneet kymmeniä prosentteja vuosittain.
|